Voit lisätä sivuja suosikkeihisi, jolloin ne ovat kätevästi saatavillasi etusivun vasemmassa laidassa.
Ruokapalvelut
Kirkkonummen kunnan ruokapalveluista vastaa ruokapalveluyksikkö, joka on perustettu vuonna 2004.
Siihen kuuluvat koulujen, terveyskeskuksen, vanhainkodin, palvelukeskuksen ja päiväkotien valmistuskeittiöt sekä koulujen jakelukeittiöt.
Ruokapalvelut on nettobudjetoitu yksikkö, joka valmistaa 2 miljoonaa ateriaa vuodessa.
Lisäksi ruokapalveluyksikkö hoitaa kunnan toimipaikkaruokailua ja tilaustarjoilutoimintaa.
Ruokalistat
Koulu- ja päiväkotiruokailuun laaditaan yhteinen, kymmenen viikon mittainen kiertävä perusruokalista ja lisäksi kasvisruokalista.
Päiväkotien ruokalistaan suunnitellaan myös aamu- ja välipalat. Ruokalistan laadinnassa otetaan huomioon asiakkaiden toiveet,
ravitsemussuositukset sekä taloudelliset ja toiminnalliset tekijät. Asiakaspalautetta seurataan säännöllisesti.
Lisäksi ruokapalvelun toimipisteissä vietetään yhtenäisiä teemapäiviä ja –viikkoja sekä ruokaperinteeseen kuuluvia juhlapyhiä.
Ruokalistasuunnittelussa, ruoka-ainevalinnoissa ja ruuanvalmistuksessa kiinnitetään erityistä huomiota suolan ja sokerin määrään,
rasvan määrään ja laatuun sekä kuidun runsaaseen käyttöön.

Koulujen ruokalista 2012-2013, linkki listaan
Koulujen kasvisruokalista 2012-2013, linkki listaan
Päiväkotien ruokalista 2012-2013, linkki listaan, vko 28, vko 29, vko 30, vko 31, vko 32
Päiväkotien kasvisruokalista 2012-2013, linkki listaan
Palvelukeskussäätiön ruokalistat vko 21, vko 22
Laitoshoito/ Terveyskeskus/ Lehmuskartano/ Vols-koti ruokalistat vko 21, vko 22
Elintarvikkeiden valinta
Ruokapalveluyksikkö tekee kolmeksi vuodeksi elintarvikehankintasopimukset elintarviketoimittajien kanssa.
Ravitsemus
Lasten ja nuorten ravitsemussuositukset toteutuvat, kun koulu- ja päiväkotiateriat nautitaan suunnitellun mukaisesti,
kokonaisuutena – pääruoka, salaatti, peruna/pasta/riisi, leipä, ravintorasva ja maito/piimä.
Koulujen oppilaat kokoavat koululounaan itse noutopöydästä ohjeistuksenaan lautasmalli päivän ateriakokonaisuudesta.
Erityisruokavaliot
Erityisruokavaliot hoidetaan ilmoituksen mukaan erillistä erikoisruokavaliolomaketta käyttäen ja joko lääkärin tai
terveydenhoitajan todistuksen avulla, josta selviää tarkka eritysruokavalion tarve. Kasvisruokaa haluavat ilmoittavat samalla
lomakkeella halukkuutensa kasvisruokailuun. Erityisruokavalioita varten perusruokalistaa muokataan kullekin ruokavaliolle sopivaksi.
Kirkkonummen kunta on päivittänyt koulujen ja päiväkotien allergiaohjeet vastaamaan valtakunnallista allergiaohjelmaa. Lue lisää pdf.tied 13 kt
-Erityisruokavalioiden ja ruokarajoitusten toteutus koululaisten vanhemmille. Lue lisää pdf.tied. 31 kt
-Erityisruokavalioiden ja ruokarajoitusten toteutus päivähoidossa olevien lasten vanhemmille. Lue lisää pdf.tied. 110 kt
Ruokapalvelua koskevissa asioissa voi ottaa yhteyttä
Ruokapalvelujohtaja Toini Linnanmäki, puh. 0400 - 849 154,
Ruokapalveluohjaaja Elvi Ojala, puh. 050 - 4141 057
Ruokapalvelun tuotanto-/palvelukeittiöt alueittain:
Aluetuotantokeittiö 1.
Keskustan alue
Ruotsinkieliset koulut/päiväkodit merkitty X:llä
Tuotantokeittiö
Kirkkonummen koulukeskus, keittiö, puh. 040 - 126 9279
Keittiöpäällikkö Eeva-Liisa Hemming
Koulukeskuksessa muut ruokailevat toimipaikat
- Kirkkoharjun koulu
- Kirkonkylän koulu
- Porkkalan lukio
- Finnsbackan päiväkoti/ esiopetus
Palvelukeittiöt
Heikkilän koulu 040 - 126 9281
Laajakallion koulu/päiväkoti 040 - 126 9282
Heikkilän päiväkoti 040 - 126 9422
Jolkbyn päiväkoti 040 - 126 9425
Finnsbackan päiväkoti 040 - 126 9283
Aluetuotantokeittiö 2.
Gesterbyn alue
Ruotsinkieliset koulut/päiväkodit merkitty X:llä
Tuotantokeittiö
X Gesterbyn ruotsinkielinen koulukeskus, keittiö 040 - 126 9274
Keittiöpäällikkö Maiju Aaltonen
Gesterbyn ruotsinkielisessä koulukeskuksessa muut ruokailevat toimipaikat
X - Winellska skola
X - Kyrkslätts gymnasium
X - Prästgårdsbackens daghem/förskola
- Gesterbyn suomenkielinen koulu
Palvelukeittiöt
X Friggesby skola 09 - 298 3033
X Lindal daghem och förskola 050 - 143 7442
X Prästgårdsbackens daghem 040 - 126 9278
Papinmäen koulu 040 - 126 9277
Kantvikin koulu/ Kantvikin esiopetus, 040 - 126 9276
Upinniemen koulu/päiväkoti 09 - 852 3516
Neidonkallion päiväkoti 040 - 126 9474
Ravalsin päiväkoti 040 - 126 9450
Gesterbyn päiväkoti 040 - 823 6733
Gesterbyn päiväkoti/Hiirenkolo 050 - 327 3544
Kolsarin päiväkoti 040 - 126 9432
Kantvikin päiväkoti 040 - 126 9427
Valmistuskeittiö
X Karuby skola/köket, Ann-Christine Boijer , 09 - 297 0129
Aluetuotantokeittiö 3.
Veikkolan alue
Ruotsinkieliset koulut/päiväkodit merkitty X:llä
Tuotantokeittiö
Veikkolan koulu, keittiö, puh. 040 - 126 9287
Keittiöpäällikkö Marketta Luukkonen
Veikkolan koulussa muut ruokailevat toimipaikat
- Veikkolan päiväkoti/esikoulu
Palvelukeittiöt
Veikkolan päiväkoti 040 - 126 9453
Koskentorin päiväkoti 040 - 126 9433
Haapajärven päiväkoti 040 - 583 5026
X Sjökulla skola 09 - 265 4511
X Lappböle daghem 050 - 327 2696
X Röda Stugan 050 - 4141 305
Vuorenmäen koulu 040 - 126 9535
Vuorenmäen päiväkoti - " -
Evitskogs daghem - " -
Valmistuskeittiö
X Oitbacka skola/köket, Annie Kuusela, 09 - 455 1162
Aluetuotantokeittiö 4.
Kartanonrannan alue
Ruotsinkieliset koulut/päiväkodit merkitty X:llä
Tuotantokeittiö
Kartanonrannan päiväkoti, keittiö, puh. 040 - 126 9284
Keittiöpäällikkö Seija Hulkko
Kartanonrannan päiväkodissa muut ruokailevat toimipaikat
- Kartanonrannan koulu
Palvelukeittiöt
Köpas päiväkoti 040 - 126 9286
Liinaharjan päiväkoti 050 - 4140 842
X Hommas daghem 040 - 567 5634
Aluetuotantokeittiö 6.
Masalan alue
Ruotsinkieliset koulut/päiväkodit merkitty X:llä
Tuotantokeittiö
Sepän koulu, keittiö, puh. 040 - 126 9291
Palveluesimies Jaana Konttila
Sepän koulussa muut ruokailevat toimipaikat
- Porkkalan lukion Masalan toimipiste
Palvelukeittiöt
Nissnikun koulu 040 - 126 9292
Masalan koulu 040 - 126 9293
Nissnikun päiväkoti 040 - 126 9446
Piennarkujan päiväkoti 050 - 327 3646
Höstsol ryhmäperhepäiväkoti 0400 - 631 934
Metsätorppa 1. 050 - 4140 842
Metsätorppa 2. 040 - 591 2746
Junailija 050 - 413 7433
X Bobäck skola 040 - 126 9304
X Hommas daghem/förskola - " -
Aluetuotantokeittiö 5.
Laitoshoito
Tuotantokeittiö
Terveyskeskus, keittiö 040 - 126 9288
Keittiöpäällikkö Ing-Mari Lostedt
Palvelukeittiö
Palvelukeskus 050 - 413 7457
Keittiövastaava Maarit Uotila
- Lehmuskartano - " -
Vols-koti, keittiö 040 - 126 9290
Keittiövastaava Britt-Marie Philström/ Tuula Markkanen
Ruokaohjeita: Keltainen broilerikeitto