Suosikiksi

Nimistönsuunnittelu Kirkkonummella

Nimistö on osa paikallista omaleimaisuutta.

Hyvä nimi ottaa huomioon kulttuuriarvot ja ihmisten tarpeet, vahvistaa kotipaikkatunnetta ja lisää viihtyisyyttä. Ihanteellisimmillaan nimi on myös helppo muistaa, ääntää ja kirjoittaa. Kunnanhallitus on vahvistanut nimistönsuunnittelun periaatteet Kirkkonummella.

Päätöksenteko

Kaavoitukseen liittyvästä nimistöstä päättää kunnanvaltuusto kaavojen hyväksymisen yhteydessä. Kunnanarkkitehti hyväksyy asemakaava-alueiden ulkopuolisten teiden nimet sekä nimenmuutokset ja päättää muutoksista, jotka koskevat maankäyttö- ja rakennuslain 55 § mukaisia asemakaavojen katujen ja muiden yleisten alueiden nimiä samoin kuin kunnanosien ja korttelien numeroita. Johtosäännöissä määritellään lisäksi, miten eri toimielimet päättävät toimipisteidensä nimistä.

Valmistelu

Kunnanhallitus on asettanut nimistötoimikunnan, jonka tehtävänä on valmistella asemakaavoitettujen ja muiden alueiden nimistöä koskevia asioita. Toimikunta myös seuraa ja valvoo nimistönsuunnittelun periaatteiden noudattamista

Nimistötoimikunnan tarkastetut pöytäkirjat julkaistaan kunnan www-sivuilla > Päätöksenteko > Esityslistat ja pöytäkirjat.

Lisätietoja nimistönsuunnittelusta ja alueen vanhasta nimistöstä saat nimistötoimikunnan valmistelijoilta
Kaavoitus ja käytössä oleva nimistö: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson, puh. 09 2967 2533 puhelinaika klo 9-11. Sähköposti:
Paikallishistoria ja vanha nimistö: kulttuuritoimenjohtaja Maaret Eloranta, puh. 040 0012 872
Sähköposti:

Nimistönsuunnitteluun liittyvää tietoa:

Nimistötoimikunnan toimintasääntö ja Nimistönsuunnittelun periaatteet Kirkkonummella (Pdf)

Kirkkonummi, vahvistetut tiennimet 2010 (Pdf),
luettelo sisältää myös uusien, vielä rakentamattomien alueiden hyväksyttyä nimistöä.

Kirkkonummi, vireillä olevat tiennimet 2010 (Pdf)

Nimistön aihepiirejä Kirkkonummen kaava- ja haja-asutusalueilla (Pdf)

Suomen kuntaliitto, Kunnan osoitejärjestelmä

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Nimistönhuolto

Bookmark and Share
Ota kantaa!