Kirkkonummi

Suosikiksi

Vesihuollon kehittäminen Kirkkonummella

Vesihuollon kehittämissuunnitelmassa on katsaus siitä, missä ja millä aikataululla järjestetty vesihuolto tavoittaa kunnan eri alueet.

Kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma

Kirkkonummen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma on päivitetty 2009. Vesihuollon kehittämissuunnitelma ei ole oikeudellisesti sitova asiakirja, vaan se kuvaa vesihuollon nykytilaa ja tulevaisuuden tarpeita aina vuoteen 2020 saakka. Suunnitelmassa on tarkasteltu vesihuoltoverkostojen laajentamismahdollisuuksia nykyisten verkostojen ulkopuolelle vuoteen 2014 mennessä. Laajennukset tapahtuvat pääosin asemakaava-alueilla. Suunnitelma antaa kattavan kuvan sekä talousveden saannista että eri viemäröintimahdollisuuksista koko kunnan alueella.

Toiminta-alueella sijaitsevalla kiinteistöillä on oikeus ja velvollisuus liittyä vesihuoltoverkostoihin

Kunnan alueella toimiville vesihuoltolaitoksille on vahvistettu kunnanvaltuuston päätöksellä toiminta-alueet. Vahvistetut alueet vastaavat vuoden 2009 loppuun mennessä rakennettavia verkostoja. Toiminta-alueella sijaitsevalla kiinteistöillä on oikeus ja velvollisuus liittyä laitoksen verkostoihin. Kirkkonummella toimivia vesihuoltolaitoksia ovat kunnan vesihuoltolaitos, Puolustushallinnon rakennuslaitoksen vesihuoltolaitos Upinniemen varuskunnassa sekä viisi vesiosuuskunta: Laitamaa, Kalljärvi, Tolsa, Luoma ja Solbacka. Vesihuollon kehittämissuunnitelma ja toiminta-alue-ehdotukset ovat olleet yleisesti nähtävillä 23.3 – 6.4.2009.

Kannattaako satsata omaan puhdistamoon vai odottaa viemäriverkkoa

Haja-asutusalueiden kiinteistöjen jätevesijärjestelmät on saatettava vuoden 2013 loppuun mennessä asetuksen vaatimalle tasolle. Kiinteistön omistaja voi kehittämissuunnitelman ja liitteenä olevan ”Vesihuollon tilanne 2014 –kartan” avulla arvioida, onko kiinteistö mahdollista liittää keskitettyyn viemäriin jo nyt, rakennetaanko alueelle viemäriverkkoa vuoteen 2014 mennessä tai onko edellytyksiä hoitaa koko kylän viemäröinti yhteisesti perustamalla vesiosuuskunta. Jos kiinteistöllä ei ole mahdollisuuksia liittyä nykyisiin tai tuleviin verkostoihin eikä aluetta ole esitetty kehittämistarvealueeksi, kiinteistönomistajan on järjestettävä vedenhankinta ja jätevesienkäsittely itse tai yhteisesti naapureiden kanssa.

Kehittämistarvealueiden toteutuminen edellyttää asukkaiden aktiivisuutta

Kehittämissuunnitelmassa on valittu 17 kehittämistarvealuetta, joille keskitetyn vesihuollon rakentaminen on perusteltua joko taloudellisista, terveydellisistä tai ympäristönsuojelullisista syistä. Kunnalla ei ole velvoitetta rakentaa verkostoja näille alueilla, mutta kunnan vesihuoltolaitos antaa tarvittaessa asiantuntija-apua asukkaille vesiosuuskuntaa perustettaessa. Näillä alueilla yhteisen vesihuollon järjestäminen vaatii asukkaiden aktiivisuutta.

Suunnitelma ja liitteet

Vesihuollon kehittämissuunnitelma (pdf, 4 Mb)

Vesihuollon tilanne 2014 –kartta (pdf, 1,1 Mb)

Toiminta-alueet

Kunnan vesihuoltolaitos, Veikkola (pdf, 299 kt)

Kunnan vesihuoltolaitos, keskusta (pdf, 298 kt)

Kunnan vesihuoltolaitos, itäinen (pdf, 244 kt)

Kunnan vesihuoltolaitos, eteläinen (pdf, 250 kt)

Solbackan vesiosuuskunta (pdf, 147 kt)

Kalljärven vesiosuuskunta (pdf, 254 kt)

Laitamaan vesiosuuskunta (pdf, 96 kt)

Luoman vesiosuuskunta (pdf, 319 kt)

Tolsan vesiosuuskunta (pdf, 179 kt)

Upinniemen varuskunta (pdf, 223 kt)

Lisätiedot

  • Verkostolaajennukset asemakaava-alueilla: vs vesihuoltopäällikkö Rea Kahila, puh. 0400- 611 459
  • Vesiosuuskunta-asiat: vs vesihuoltoinsinööri Paula Alahelisten puh. 040- 1269 510
  • Kiinteistökohtainen jätevesienkäsittely: vs ympäristötarkastaja Jaana Martin, puh. (09) 2967 2276 (puhelinaika ti ja to klo 9.00 - 11.00)
  • Vesiosuuskuntien yhteystiedot
Bookmark and Share
Ota kantaa!