Kirkkonummi

Suosikiksi

Lastensuojelu

Lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä etusija erityiseen suojeluun. Lapselle tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä.
Lastensuojelu on työtä lasten ja perheiden hyväksi, tavoitteena on lasten suotuisten kasvuolojen turvaaminen ja vanhempien tukeminen heidän kasvatustehtävässään.

Lapsia ja nuoria ja heidän perheitään tuetaan niin, että he voivat kasvaa ja kehittyä omissa kodeissaan. Silloin, kun lapsen elämänolosuhteet vaarantuvat, lapselle on taattava mahdollisimman hyvä hoito kodin ulkopuolella. Lapsen vanhempia autetaan parempaan elämänhallintaan, jotta lapsi voisi palata mahdollisimman pian kotiinsa. Lastensuojelutyö on yhteistyötä lasten vanhempien, päivähoidon, perheneuvolan, kotipalvelun, koulutoimen, terveydenhuollon ja muiden yhteistyötahojen kanssa.

Milloin ja miten lastensuojelu voi auttaa?

Lastensuojelutoimenpitein autetaan lasta silloin, kun hänen elämäntilanteensa on sellainen, että hänen terve kehityksensä ja hyvinvointinsa on vaarassa. Lastensuojelun tarve voi syntyä perheen tilapäisten ongelmien vuoksi. Vaikeudet vanhempien elämäntilanteessa voivat olla niin raskaita, että he väsyvät ja tarvitsevat tukea selviytyäkseen.

Tarve lastensuojelun palveluihin voi syntyä myös vanhempien päihteiden käytön, mielenterveydellisten ongelmien tai perheen ristiriitojen tai elämän hallitsemattomuuden vuoksi. Joskus lapsi voi itse vaarantaa kehityksensä esimerkiksi päihteiden käytöllä, koulupinnauksella tai rikoksia tekemällä.

Lastensuojelua toteutetaan ensisijaisesti erilaisin lastensuojelun avohuollon tukitoimin. Esimerkkejä avohuollon tukitoimenpiteistä ovat perhetyö, tukihenkilö tai tukiperhe, kasvatus- ja perheneuvonta, kotipalvelu, lasten lomatoiminta, päivähoito tai väliaikainen perhe- tai laitoshoito.

Mikäli olet kiinnostunut toimimaan tukiperheenä, ota yhteyttä lastensuojelun sosiaalityöntekijöihin, puh. 29671.

Tarvittaessa kunnalla on lain mukainen velvollisuus ottaa lapsi huostaan ja sijoittaa tarvittavaksi ajaksi sijaishuoltopaikkaan. Lastensuojelussa toimitaan mahdollisimman hienovaraisesti ja siten, ettei toiminnalla aiheuteta vahinkoa lapsen suotuisalle kehitykselle kiireellisen huostaanoton ja huostaanoton keinoin.

Yhteystiedot ja käyntiosoite
Lastensuojelun päivystys
ma - pe klo 8.00- 15.00
puh. 040-573 9193
Asematie 3, 02400 Kirkkonummi. 2.1.2012 alkaen Kirkkonummen kunnantalo, Ervastintie 2, 2 krs.

Puhelinaika: sosiaalityöntekijät ma, ti, to klo 12.00 - 13.00

Linkit: perheneuvola, perhetyö, kotipalvelun perhetyö, perhetukikeskus, sosiaaliasiamies

Lastensuojeluilmoitus

Sosiaali- ja terveydenhuollon, koulutoimen, poliisin tai seurakunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevilla on lastensuojelulaissa säädetty velvollisuus ilmoittaa tietoonsa tulleista, lastensuojelun tarpeessa olevista lapsista.
Muillakin, kuten vanhemmilla, naapureilla, lapsella itsellään, sukulaisilla, ystävillä, jotka huomaavat lapsen tai nuoren olevan avun tarpeessa, on oikeus ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijöihin. Yhteydenotto voi tapahtua myös nimettömänä.

Sosiaalityöntekijöillä on velvollisuus tutkia jokainen lastensuojelua koskeva ilmoitus, mutta varsinaisiin lastensuojelutoimenpiteisiin ei koskaan ryhdytä ilman perhetilanteen selvittelyä. Lastensuojelu ei ole suunnattu ketään vastaan, vaan sen tarkoituksena on auttaa lasta, nuorta ja hänen perhettään kohti parempaa elämänhallintaa.

Yhteystiedot: Lastensuojelun päivystys
ma - pe klo 8.00 - 15.00 puh. 040-573 9193, fax. (09) 878 6298
Käyntiosoite: Asematie 3, 02400 Kirkkonummi. 2.1.2012 alkaen Kirkkonummen kunnantalo, Ervastintie 2, 2 krs.

Kello 15.00 - 8.00 arkisin ja perjantai-illasta klo 15.00 maanantaiaamuun klo 8.00 päivystää Espoon sosiaali- ja kriisipäivystys numerossa (09) 81642439.

Lastensuojelulain 78 §:n mukaiset ilmoitukset
Uuden lastensuojelulain edellyttämät ilmoitukset kuntaan sijoitetuista lapsista lähetetään osoitteella: Kirkkonummen sosiaalitoimisto/Marika Kinnunen, PL 20, 02401 Kirkkonummi. Lisätietoja antaa Marika Kinnunen puh. 09 - 29671

Linkki sosiaaliasiamiehelle., Kirkkonummen poliisilaitos

Bookmark and Share
Ota kantaa!